Hajatelmia kodista

Kävin viime viikolla parin päivän reissun kotikonnuillani Oulussa. Viimeksi kaupungissa tuli vierailtua huhtikuussa, joten kenties oli aikakin käydä edes hieman nokkaa vilauttamassa toripolliisille Tervasoihdusta käsin, jottei koko siti minua unohtaisi.

Surullista kyllä, mutta olen alkanut unohtaa Oulusta asioita. En muista enää kaikkia kadunnimiä, reittejä miten jonnekin ajetaan, mansikkapaikkoja, baareja joissa siideri on aina tarjouksessa. Nolotti. Kuinka kotikaupunkini on voinut muuttua niin vieraaksi?

Koti on joillekin se talo/asunto/maatila/mökki/kaupunki/kylä, missä on lapsuutensa viettänyt. Mikäli vanhemmat muuttavat, ei kotia enää ole. Oma asunto on aina kämppä. Toiset väittävät kodin olevan vain mielentila, liikkuva estäblishmentti, joka ei vaadi fyysistä osoitetta.

Mulle koti on hieman molempia. Koti on perheen luona Oulussa, vaikka eivät asukaan enää samassa paikassa, missä lapsuuteni pidin majaa. Koti on Rovaniemellä sijaitseva asunto. Koti on myös siellä, missä minulle tärkeitä ihmisiä, asioita ja tavaroita on (siksi meikäläisen residenssissä on niin paljon tilpehööriä). Mutta koti on myös siellä, missä päätän, että se on. Koti on sielussa, ystävien naurussa, äidin pannarissa, ajatuksissa, torinrannassa, Sampoaukiolla. Vien ja luon kodin mukanani sinne, minne ikinä satun kulkemaankin.

Totesin, että Rovaniemestä on tullut kolmessa vuodessa mulle koti. En oikein osannut sitä aikaisemmin myöntää, mutta Pohjois-Pohjanmaalta palatessa tajusin, että vaikka Oulussa oli oikein lystikästä, niin kyllä Lapin pääkaupungin katuja on myös hyvin mukava tallustaa. Tulin siihen johtopäätökseen, että Oulu tuskin suuttuu, vaikka käyn vieraissa. Meillä on vapaa suhde; saan rakentaa koteja myös muualle. Se taitaa kuitenkin syvällä sisimmässään tietää, että palaan aina takaisin. Hymyilee tuhlaritytön paluulle, toruu hellästi ja ottaa sen jälkeen syliin (ja muistuttaa, että eurot loppuu kello yksi, pidä siis kiirettä jo).

Huonoa käytöstä

Kävin männäpäivänä kaupassa, ja kaartaessani kassoja päin huomaan jonon olevan jäätävän pitkä. Jään jonottamaan, ja hetkosen päästä taakse saapuu söötti mummu, jonka kanssa rupean ajankuluksi turisemaan. Kun viereiselle kassalle saapui myyjä, kiilasi mummu surutta ohitte ja tuumasi "no nyt mie etuilin sinua." No niinpä taisit tehdä, duly noted. Ovela vanhus, harhautti nuorta hyväuskoista reppanaa keskustelemalla uutisotsikoista.

Miksi mummuilla ja vaareilla on etuoikeus etuilla ja käyttäytyä yleensäkin huonosti? Aina valitetaan nuorison käyttäytymistavoista. Toki huonosti käyttäytyviä ihmisiä löytyy joka ikäpyramidin kerroksesta, ja muiden ryhmien huonoa käytöstä aina kommentoidaan, mutta jostain syystä vanhojen ihmisten ei. Onko seitsemänkymmenen ikävuoden rajapyykin ohittaminen niin merkityksellinen juttu, että se oikeuttaa alentamaan käytöksen totaaliurpouden tasolle? Liian usein olen saanut rollaattorimumen liikkumista helpottavasta oven auki pitämisestä ruman mulkaisun. Harvoin kiittävät. Pirulaiset. Teinien tökeröilyt voi pistää vielä iän ja hormonihurmoksen piikkiin, mutta mikä oikeuttaisi vanhusten käytöstavat? Vituttaa, kun on ryppyjä, rakko ei pidä enää kunnolla ja haisen pakastetulta pullalta ja helosanilta?

Kerran Oulussa ajelin pyörällä kauppahallin eteen ja ränkläsin lukkoa kiinni. Joku vanha papparainen huomasi saapumiseni ja aikeeni astua halliin sisälle, ja jäi odottamaan ovelle. Kun lähestyin ovea, hän jäi pitelemään sitä auki, ja nosti vielä hattuakin päästä. Jos olisi ollut hame päällä, olisin niiannut. Sen sijaan kiitin vilpittömällä hymyllä ja kiitoksella. Hykerryttää vieläkin: hyväkäytöksisiä vanhuksia siis on olemassa!

And everybody knows that a broken heart is blind

Kolome vuotta ja yks kuukausi. Joskus rakkaus ei vaan riitä.

PMMP - Kiitos

Kiitos Jouni. Kaikesta.

Tipaton(ko) tammikuu 18.1. @ Doris Nightclub

Räpsyjä vuojen ensimmäisistä opiskelijahaalaripilleistä Doriksesta, johon mua pyyettiin opiskelijajärjestön toimesta kuvvaamaan. Oli iha hauska kokkeilla tuota baarikuvvaamista, on nimittäin aika helevetin haastavaa puuhaa. Eri voimakkuuella väläkkyvät valot, savukonneet, ihimiset liikkuu, pintojen heijastamattomuus, pimiä... Sain onneksi kaverilta ulukosen salaman lainaan, muutenhan tuo homma ei olis onnistunu alakuunkaan. Onpahan nyt siltäki saralta kokemusta :> Vielä ku olis ollu kittiputkeen vastavalosuoja niin olis ollu muy bueno, tällä hetkellähän mulla on vaan kiintiään 50-milliseen kysseinen laitos.

Potku persiille

Moi!

Oon näköjään ollu iha superlaiska päivittämmään tänne yhtään mittään. (Teko)syinä mm. koulu, teatteri, ylleinen ärsytys, opinnäytetyöahistus, vähä kaikki.

Joululoman jäläkeen karu arki iski vasten kasvoja. Tuumastelin tuosa yks päivä että missäköhän välisä meinaan tänä kevväänä nukkua. Opinnäytetyötä pitäs kirjottaa, ylioppilasteatterin hallituksesa heilua kurssivastaavana, RetRon (Restonomiopiskelijat Rovaniemellä)-opiskelijajärjestön kulttuurivastaavanaki oon, megahugeproggista pukkaa teatterilla pääle, vielä pitäs löytää aika itele ja valokuvvaukselle. Ei siinä, kahavin ja tupakan voimala mennään. Taiteilijaelämää, hei!

Rovaniemelä on iha sikakaunista, ku pakkasta on rapiat 20 astetta ja puut on iha kuurasa! Aikaa vaan ei taho löytyä kuvvaamisseen, ideoita kyllä olis enemmän ku laki sallii. Reissuja rajottaa myös rakkaan maanteiden ritarin, Punaisen paronin, autojen kuninkaan kytkinvaijerin hajuaminen. Vaikia ajjaa autola Ounasvaaran pääle ku vaihteet ei vaihu. No, hilipasin reippaana tyttönä hakemasa kirjastosta Ooppelin korjauskirijan, jospa se siittä lähtis lutviutummaan. Tuppaavat vaan nuo vehkeet hajuammaan yhtä aikaa, pyykkikonneeseen pitäs saaha vedenottoletkun tiiviste muttaku ei ole autoa millä käyä sellasta metästämäsä Teollisuustien huudeilla. Oon laiska eikä huvita pyöräillä, nih!

Teatterilla LYT:n historian suurin proggis on pärähtänynnä käyntiin. Kysseesä on PAN-produktio. Väläkyimmät jo varmaan arvaaki mistä on kyse. Vinkkinä voin vihijasta, että meikämandoliinin roolihahamolla on koukku käjesä ja kauhia rokotiilinpeleko.

Kävin männäviikola kuvvaamasa Camoksen järjestämät Tipaton(ko) tammikuu -pilleet. Vietin koko viime yön niitä kuvia muokkaillen, ja yritän niitä tänneki päin ujutella, kuhan tännään/huomena teatterilta kottiuvun.

Hyvin sekava postaus tällä kertaa, mutta niin on kirjottajaki! Univeleka on mahoton ja silimäpussit roikkuu polovisa asti. Jos sitä ens yönä nukkuis. Nyt kohti Wiljamia ja harkkoja!

LYT

Tsekatkaahan Lapin ylioppilasteatterin kurssivastaavan/laboratoriotuottajan (eli minun) mietteitä uuden ja innovatiivisen teatteri-ilmaisun merkityksestä TÄSTÄ !

Hyvää ja rauhallista joulua sekä ihanan inspiroivaa uutta vuotta teille kaikille toivottaa Aya.

Talavi tuli!

että humps vaan. Perjantaiaamuna menin aamula tupakille ja siinä sitä oli, kauan ootettua lunta! Ja nyt sunnuntaina 12 astetta pakkasta, jessus.

Aika menny meleko tehokkaasti teatterilla pyöriesä, on ollu akrobatiakurssia, parkouria ja musakerhoa sun muuta. Akrobatia on kyllä ehkä yks katu-uskottavimmista harrastuksista ikinä! Oon iha mielissää ku oon oppinu jonglööraamaan!

Täsä muutamat räpsyt perjantaiaamulta.







Kreivitär oli niin innossaan lumesta, että esitti oikein tanssin sen kunniaksi.