Kesäaamu klo 6.15

Valvottu yö. Vastakeitetty kahvi maidolla ja pienellä määrällä sokeria. Pieni näläntunne vatsanpohjassa. Parvekkeeni ensimmäisessä kerroksessa. Aamuaurinko lämmittää jo ja siivilöityy vihreiden koivunlehtien läpi luoden eteeristä hohdetta. Opaalinsininen taivas ilman pilven hahtuvaakaan. On kirkas aamu, ei tuulenvirettäkään ilmassa. Linnut ovat heränneet, kuulen niiden äänet. Savuke kädessäni luo kauniita siniharmaita kiehkuroita, serpentiinejä, solmuja ja geometrisiä kuvioita sekunnin murto-osien ajaksi, sulautuen sitten yhdeksi leijailevaksi hattaraksi ja häviten olemattomiin.

Mukaan ottamani kirja saa jäädä. Jään paikoilleni istumaan, ihastelemaan. Tunnen, kuinka kurkkuani kuristaa tunteiden vyöryessä hyökyaaltoina ylitseni. Ihmettelen:"Miten maailma voikaan olla yhdessä hetkessä niin kaunis, niin suloinen, että tunnen olevani enemmän elossa kuin koskaan, enemmän sopusoinnussa kaiken kanssa kuin ikinä aiemmin?"

Sellainen on minun kesäaamuni. Taikuutta, kauneutta, hiljaisuutta, vihreää, sinistä, keltaista. Taisin löytää taivaan.

"Olisi sääli jos maailma särkyisi. Se on niin kaunis."
-Nuuskamuikkunen-