Pikajuna Rovaniemi-Oulu

Vähä kertomusta ja pohtimista eilisestä. Koin vähä maailmantuskaa.

Istuin eilen junasa matkalla Ouluun ja kaverin polttareihin. Mun etteen tuli istumaan joku vähä päälle kuuskymppinen mukavan näkönen setä ja sen viereen romaninainen. Vaikutti iha asialliselta, puhu normaalisti ja iha tavallisia. Aattelin että ne on varmaa jotaki tuttuja toisilleen. Se riisu jo alakumatkasta romanihammeen pois, väitti sitä kuumaksi ja samalla jotaki tupisi että hän käy tarkistaan junan, että onko muita tummia kyytisä. Eivät ilimeisesti tykkää jos romani istuu valakolaisen kans.

No, siinä yritin lukia kirjaa, mutta samala kuuntelin puolivahingosa näitten kahen matkakumppanin keskustelua. Kävi ilimi, että naisela ei ollu riittäny rahat ku vaa Ouluun asti ja Tampereelle pitäs päästä, ja setä oli sitte luvannu auttaa. Se mies puhu tän romanin äitin kans puhelimesa, ja puheli siinä sitte, että "Ku minä oon täsä elämänvarrela tullu niin epäluuloseksi, nii aattelin, että kerranki vois auttaa kanssaihimistä. Mutta jos mää nytte autan, nii onhan se sitte varma että saan ne rahat takasi eikä ne minun eläkerahat jää maailmalle? Muuten mulle tullee kotona vaikiat paikat ku minullakin on nii pieni eläke..."

Jotenki tää kohtaus herkisti mut niin että meinasin ruveta märiseen siinä paikala. Voin iha varmuuella sanua että se setä ei tuu niitä rahoja näkkeen. Se halus oikiasti auttaa sitä naista, vaikka se ei ees tuntenu sitä. Siinä rupesin sitte miettimään, että miks musta on tullu näin kyynine ja epäluulone jo parikymppisenä? Miksi, jos kerranki löytyy joku hyväsydämine ihimine, joka on valamis auttaan toisia, nii niitä sitte käytettään hyväksi? Miksei ihimiset välitä ennää toisistaan samala laila ku ennen?

Nyt jäläkikätteen tämä jo vähä naurattaaki, sillä käännyin sitte katteleen ikkunasta maisemia. Nojasin ottaa ikkunaan ja kattelin ku puut eri värisävvyisä vilahteli ohi, välisä näky jokia ja kunnon kuusimettää ja välilä vaa vihiriää ohivilisevvää sumua. Aattelin siinä itekseni sitte että maailma on nii kaunis ettei sitä voi kestääkään. Meinasin siinäki ruveta märiseen :D Vissii hormonit hyrrää tavallista kovempaa.

Sen verran tarina vielä jatkuu että se setä jäi Oulusa pois kyytistä, ja niilä ilimeisesti piti tavata Junamaatila nii se mies ostais sille romanille lipun. Sinne se jäi vielä vartomaan ku mua tuli autokyyti hakkeen. Toivottavasti säästy polosella rahat eikä tuu vaimolta huutia.

Aya